Riittävä palautuminen takaa treeni-ilon
Teksti: Eva Kottonen
Julkaistu: 20.9.2023
Taekwondoon kuuluu tekemisen meininki. Potkut ja lyönnit ovat räjähtäviä, ja huudot kajahtavat niiden tueksi. Hikoillaan, tehdään toistoja, toistoja ja toistoja. Sen vastapainona palautumisesta puhutaan liikesarjamaajoukkueen päävalmentaja ja fysioterapeutti Essi Labartin mukaan yhä enemmän, mutta työsarkaa riittää edelleen. “Toivon kyllä, että palautuminen aiheena kulkisi mukana koko ajan, myös seuroissa ja valmentajilla.”
Labartin mukaan Suomessa, jossa laji ja resurssit ovat pienet, palautumisen haasteena on se, että urheilijat eivät voi keskittyä täysipäiväisesti harjoitteluun. “Aina on se jokin muu siinä ohessa, opiskelu tai työ, joka pyörii taustalla. Siksi myöskään treenimääriä ei voi maksimoida. Kokonaiskuormitus on tässä se määräävin tekijä.”
Labartin valmennuksessa on sekä nuoria että aikuisia. Taekwondon Team Finland -toiminnan myötä hänen silmiensä alla harjoittelee maajoukkueen lisäksi myös muita kansainvälistä kilpailukokemusta hankkivia urheilijoita. Yhteistreenejä eri seuroja edustaville kilpailijoille on pääkaupunkiseudulla tarjolla useita viikoittain. “Se tekee treenien suunnittelusta haasteellista, kun urheilijoita on eri ikäisiä ja eri tasoisia. Joutuu miettimään, kenelle mikäkin treeni parhaiten soveltuu. Palautumisen kanssa on samoin, se on henkilökohtaista ja yksilöllistä. Ei voi sanoa, että kun teet näin, palaudut.”
Älä laske vain treenikertoja
Alipalautumisen suhteen vaaravyöhykkeessä ovat Labartin mukaan erityisesti nuoret. Heidän laskevat helpommin vain treenikertoja, mikä ei kuitenkaan huomioi muuta arjen kuormitusta. “Tavallisempaa on, että nuorempia joutuu vähän toppuuttelemaan. Sitten kyselen, että monesko treeni tämä jo sinulle on, mitäs muuten kuuluu ja onko vaikka koeviikko menossa. Sosiaalinen media on Labartin näkemyksen mukaan treenivinkkien lähteenä sekä hyvä että huono. “Siellä voi seurata monenlaista, ja monet jakavatkin omaa treeniä avoimesti. Itsekin poimin ideoita, mutta sovellan niitä jokaisen harjoittelijan omalle tasolle.”
Toisinaan varsinkin vähemmän aikaa jotakin lajia harrastaneet inspiroituvat turhan innokkaasti esimerkiksi kilpaurheilijoiden treeneistä. “Kuka vain voi ottaa mallia mistä vain. Joskus tulee vastaan näitä, että huomasin tällaisen siistin treenin ja lähteeksi paljastuukin joku Etelä-Korean maajoukkueen urheilija.”
Liikakuormitus on huono asiakaskokemus
Labart muistuttaa, että kuormitus on aina kuormitusta, eikä kehon näkökulmasta ole väliä, onko se fyysistä vai henkistä. “Yhtälö on vaikea. Paljon on innokkaita treenaajia ja harrastajia. Ikävää olla se, joka sanoo, että älä tule treeneihin. Lyhyellä tähtäimellä liian vähäinen palautuminen huonontaa kilpailusuorituksia, mutta pidemmällä aikavälillä se alkaa vaikuttaa jo loukkantumisiinkin. Keho ei kestä ylikuormitusta kovin pitkään, oli sitten kyseessä urheilija tai liikkuja.”
Moni lajia pidempään harrastanut muistaa takavuosien tiukan treenikulttuurin, jossa juomataukoja kummemmin ei palautumisesta puhuttu. Kun tehtiin niin tehtiin, ja mielellään poikkeuksetta täysillä ja rajoja koetellen. “Itsekin muistan ne ‘kipu on vain tunne’ -treenit, mutta nykyään sellaista on vaikea brändätä tai markkinoida. Perustreenaamisesta on tullut asiakaspalvelua, ja harva haluaa maksaa siitä, että rankan työpäivän jälkeen menee tekemään vielä jotain rankempaa. Kaikki lajit joutuvat miettimään, miten vastata yleiseen kysyntään, jonka mukaan halutaan panostaa omaan hyvinvointiin.”
Kysy itseltäsi, tuoko tämä iloa?
Vinkkinä niin kilpaurheilijoille kuin harrastajillekin Labart kehottaa aina ennen treeniä kysymään itseltään palveleeko tämä sitä seuraavaa treeniä. “Jos on vaikka valmiiksi väsynyt ennen treeniä, niin harjoittelu vähillä voimilla ei palvele myöskään sen jälkeistä treenikertaa. Tällainen ketjutus voi auttaa hahmottamaan kuormitusta.”
Jos omasta palutumisestaan tuntee epävarmuutta, Labart kehottaa ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä ammattilaiseen, kuten valmentajaan, fysioterapeuttiin tai lääkäriin. “Erityisesti jos alkaa tulla loukkaantumisia, se on jo selvä merkki, että apua tulisi pyytää. Harjoittelun tulisi kuitenkin aina tuottaa iloa ja parantaa elämänlaatua.”